Käyttöohjeet

Käyttöohjeet

 

Tervetuloa käyttämään Salikonetta! Salikone.net tarjoaa henkilökohtaisen saliohjelman, joka on laadittu omien tavoitteiden ja toiveittesi mukaan. Treenasitpa kotona tai kuntosalilla – ja millä välineillä haluat Salikone löytää sopivan harjoituksen kullekin lihakselle. Tällä ohjesivulla käydään läpi Salikoneen käyttämät termit, joiden avulla kerrot tilauslomakkeessa tavoitteista ja toiveistasi.

 

Lähtötaso kuvaa sitä, minkä verran kokemusta sinulla on salitreenaamisesta:

Aloittelija = alle vuoden kokemus

Perustaso = yli vuoden kokemus

Kokenut = usean vuoden kokemus

 

Päätavoite kuvaa nimensä mukaisesti treenin tärkeintä tavoitetta. Mitä haluat saavuttaa salitreenaamisella? Muista, että päätavoitteen ohella kehossasi voi salitreenin myötä tapahtua pieniä muutoksia myös muilla osa-alueilla: esimerkiksi kiinteytykseen tähtäävä salitreeni voi varsinkin aloittelijalla helposti myös kasvattaa lihasmassaa. Samoin voimatasosi tulevat todennäköisesti kasvamaan joka tapauksessa salitreenin myötä. Treeni voi kuitenkin halutessasi painottua johonkin näistä.

 

Montako kertaa viikossa olet valmis treenaamaan? Aloittelijalla 1–2 kertaa viikossakin voi riittää huomattaviin tuloksiin jo parissa kuukaudessa, mutta jos voit treenata 3–4 kertaa viikossa, saat tuloksia huomattavasti nopeammin. Kokeneella treenaajalla pelkästään kunnon ylläpito voi vaatia 2 treenikertaa viikossa, ja kehittyminen taas vaatia vähintään 3–4 treeniä viikossa. Tämä kaikki on tietysti täysin yksilöllistä, ja tärkeintä on, että treenaat! Mieti, kuinka paljon olet valmis käyttämään aikaa tavoitteidesi saavuttamiseen. Yhden treenin kestoksi voit valita 30 tai 45 minuuttia tai tunnin.

 

Treenipaikka voi olla joko kuntosali tai koti. Jos haluat treenata molemmissa, voit kertoa aikataulustasi tarkemmin Muut toiveet ja lisätiedot -kentässä. On mahdollista tehdä vaikkapa yksi treeni viikossa salilla ja kaksi kotona!

 

Välinetoiveessa voit kertoa, mitä välineitä käyttäisit treenissä mieluiten. Valittavana on: kuntosalilaitteet, levypainot (tanko), käsipainot tai oma kehon paino. Voit valita useampia vaihtoehtoja tai vaikka kaikki. Jos haluat treenata kotona, ja sinulta löytyy muita kuntoiluvälineitä kuin käsipainot, kerro niistä Muut toiveet ja lisätiedot -kentässä. Kuntoiluvälineiksi sopivat esimerkiksi kahvakuulat, kuminauhat, jumppapallot, nilkkapainot, rannepainot, tai jokin kuntoilulaite kuten stepperi. Myös kaikenlaiset ympäriltäsi löytyvät telineet, tangot ja korokkeet tarjoavat oivan mahdollisuuden treenaamiseen!

Muista, että saliharjoittelun on tarkoitus olla mukavaa ja motivoivaa. Valitse siis mieleisesi välineet – Salikone löytää sopivan harjoituksen kullekin lihakselle!

 

Painotuksessa voit halutessasi kertoa, mihin kehon alueeseen toivoisit treenin painottuvan. Salikoneen laatimissa ohjelmissa huomioidaan aina koko kehon tasapainoinen harjoittaminen, mutta treeni voi kuitenkin painottua johonkin alueeseen. Erityiskohteissa voit halutessasi kuvata vielä tarkemmin, mihin lihakseen tai lihasryhmään toivot saavasi eniten kehitystä.

 

Ei muuta kuin Salikone käyntiin ja tilausta tekemään!

 

 

Tarvitsetko lisätietoja? Ota yhteyttä tai laita viestiä asiakaspalvelu(at)salikone.net

Salikone.net tarjoaa henkilökohtaisen saliohjelman, joka on laadittu omien tavoitteiden ja toiveidesi mukaan.

 

Tutustu Salikoneen käyttöohjeisiin ja pyöräytä itsellesi ohjelma! Sivustolta löydät myös ohjeet liikkeiden suorittamiseen.

© 2018 Salikone.net | E-mail: asiakaspalvelu(at)salikone.net | Y-tunnus: 2880469-2